Mammadieetti

KirjauduAloita laihdutus nyt

r.gif (56 bytes)
r.gif (56 bytes)


Mammadieetin historia

Nettiajan laihdutusopas

Mammadieetti sai alkunsa keväällä 2000.

Alkusysäys uudelle dieetille tuli omakohtaisesta toteamuksesta, etteivät toisen lapsen jälkeen tulleet "mammakilot" suostuneetkaan lähtemään itsestään: jotain oli tehtävä! Raskauspahoinvoinneista alkanut karkkikierre oli jäänyt päälle ja lihominen vain jatkui. Helmikuussa 2000 hän otti vihdoin itseään niskasta kiinni ja suunnittelin ruokalistan, jota noudattamalla laihtuisi. Ja näin tosiaan kävi: aluksi lähti 8 kiloa tahtiin kilo per viikko, ja myöhemmin vielä pari kiloa. Myös raskauden aikana tullut ikävä selluliitti katosi.

Samalla kun kurssin kirjoittaja kertasi itselleen laihduttamiseen liittyviä asioita, tuli mieleen, että muutkin ehkä kaipaisivat sitä punaista lankaa, jonka avulla suunnistaa nippelitietojen viidakosta kohti pysyvää hoikkuutta. Niinpä kevään 2000 aikana syntyi Mammadieetin ensimmäisen version nettiin - kursseineen, ohjeineen ja ryhmineen ja keittokirjoineen.

Mistä kaikki alkoi

Taustalla on tietysti pitempiaikainen kiinnostus laihdutus- ja ravitsemusasioihin. Kuten monella muullakin, myös tämän kurssin kirjoittajalla on kokemusta jos jonkinlaisesta laihiksesta ihan teini-iästä lähtien. Pysyvästi tyydyttävään painoon hän pääsi 90-luvun alkupuolella, kun innostui perehtymään ravitsemustieteen salaisuuksiin vähän syvällisemmin ja soveltamalla näitä oppeja käytäntöön - silloin menetelmänä tosin oli ankara kaloreiden laskeminen yhdistettynä liikuntaintoiluun. Kiloja joka tapauksessa lähti silloinkin kymmenkunta, ja paino asettui sen jälkeen  57-60 kiloon ilman sen ihmeempiä "kuureja". Ilman eräitä perustavanlaatuisia muutoksia ruokailutottumuksiin tämä tuskin olisi onnistunut.

Jo silloin ajatus laihdutuskurssien aloittamista viehätti, mutta idea jäi suunnitelman asteelle. Opiskelut kauppakorkeakoulussa olivat vielä kesken, ja sieltä valmistuminen vei oman aikansa.

Näin jälkeenpäin ajatellen tämä kypsyttelyaika on tehnyt kurssille pelkästään hyvää. Katseen suuntaaminen oman navan ulkopuolelle on avartanut suunnattomasti ja pakottanut huomaamaan, että se mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovikaan toiselle - jokainen laihduttaja on tosiaankin yksilö

Askel eteenpäin

Mammadieettiin on alusta alkaen sisältynyt ryhmien ja kurssien lisäksi myös omat ohjeensa. Ohjeita kokeilleet ovat jatkuvasti kertoneet myönteisistä tuloksista, mutta jostain syystä suurin osa näytti kuitenkin yritti laihduttaa jollain muulla tavalla. Oliko vika siis ohjeissa vai laihduttajissa?

Seuraava askel oli kehittää ohjeet sellaiseen muotoon, että jokainen laihduttaja saisi niistä irti aikaisemmista kokemuksistaan riippumatta irti riittävästi, ja osaisi soveltaa niitä omaan elämäänsä. Ohjeiden olisi siis oltava riittävän tiukat, jotta niillä syntyisi turvallinen ja terveellinen kokonaisuus, mutta kuitenkin riittävän löysät, jotta niistä syntyisi oman näköinen ohjelma.

Kurssiin liittyvät ohjeet kirjoitettiin lopulta kokonaan uusiksi, ja tammikuusta 2003 lähtien Mammadieetti toimii nyt entistäkin jämäkämpänä pakettina ohjeineen, kursseineen, ryhmineen ja virtuaalivalmentajineen.

Sivuston ja ohjelman kehittely jatkuu kuitenkin edelleen - ajan puutteen vuoksi tosin tällä hetkellä hyvin hitaasti -  joten vinkit, kritiikki ja kommentit sen kehittämiseksi ovat aina yhtä tervetulleita. Kerro, jos sinulla on ideoita tai toivomuksia!

Anneli Auer 2000, 2 lapsen äiti 
Kevät 2000 - 2 lapsen äiti
Anneli Auer 2009, 4 lapsen äiti
Kevät 2009, 4 lapsen äiti

 

Annumamma alias Anneli Auer,
annumamma@mammadieetti.net

 

Takaisin laihdutusohjeisiin>> 

Etusivulle
etusivulle
©Mammadieetti